Toisen maailmansodan aikana Suomi joutui kahdesti sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Talvisodassa 1939-1940 Suomi kävi menestyksellistä puolustustaistelua 105 kunnian päivää, mutta menetti rauhansopimuksessa laajoja alueita itärajalla, erityisesti Karjalassa. Vuosina 1941-1944 käydyssä jatkosodassa Suomi pyrki ottamaan takaisin talvisodassa menetetyt alueet ja turvaamaan Suomen nuoren itsenäisyyden.
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa vuonna 1941 Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon miehistä koottu 14.Divisioona oli edennyt 200 kilometrin matkan Suomen rajalta itään läpi Länsi-Euroopan laajimman erämaa-alueen, Pieningän salon. Divisioonan komentajana oli jääkärikenraalimajuri, Mannerheim-ristin ritari Erkki Raappana, entinen Pohjois-Karjalan Rajavartioston komentaja, erähenkinen sotilas, innokas metsästäjä ja kalamies. Hän tunsi hyvin myös ylipäällikön sotamarsalkka Mannerheimin metsästys- ja kalastusharrastuksen.
Sotamarsalkka Mannerheimin 75-vuotispäivän lähestyessä kenraalimajuri Raappana päätti yhdessä divisioonansa sotilaiden kanssa rakentaa ylipäällikölle lahjaksi metsästysmajan. Sotilaat halusivat näin osoittaa kunnioitustaan ja kiitollisuuttaan ylipäällikölle. Majan suunnitteli Raappanan joukoissa palvellut arkkitehti, luutnantti Eino Pitkänen. Majan rakennuspaikka valittiin Lieksajärven länsirannalta läheltä Repolan kylää. Paikka sijaitsi valtakunnan rajan itäpuolella.
Rakentamiseen osallistui 60 miestä siten, että jokainen divisioonan komppania luovutti töihin kaksi ammattimiestä ja tykistö hoiti puiden kaatamisen sekä kuljettamisen ampumatarvikekuljetusten yhteydessä rakennuspaikalle. Kelorunkojen kaataminen aloitettiin maaliskuussa 1942. Runkojen ajoon osallistui 15 miestä hevosineen. Hirsien pituus oli 12-18 metriä ja läpimitta 18-25 senttimetriä. Kahden viikon aikana tuotiin 350 kelohonkaa päätien varteen, josta ne kuljetettiin autoilla rakennuspaikalle noin 100 kilometrin päähän.
Marskin majan alkuperäinen sijainti Lieksajärven rannalla Keihäsniemessä Rukajärvellä. Kartta oli päämajoitusmestari (vast. operaatiopäällikkö) kenraaliluutnantti A.F. Airon käsikartta.
Ilmakuva Rukajärveltä Marskin majan rakennuspaikasta
Ilmakuva Rukajärveltä Marskin majan rakennuspaikasta
Majaan tuli kuulumaan tilava pirtti takkoineen, marsalkan makuuhuone, adjutanttien huone, keittiö, emännän ja lähetin tilat sekä avokuisti. Lisäksi rakennettiin erillinen sauna takkahuoneineen. Lieksanjärven eteläpäähän rakennettiin kalamaja. Rakennustyön aikana lotat vastasivat muonituksesta. Lotat osallistuivat myös majan sisustamiseen. Majalle saatiin lahjoina lukuisia rintamamiesten puhdetöitä. Toukokuun puolivälissä maja oli valmis sisustusta ja pihatöitä myöten. Divisioonan lähetystö kävi 5.6.1942 Mikkelissä luovuttamassa majan ylipäällikölle. Lähetystössä oli kenraalimajuri Raappanan lisäksi kaksi taistelutehtävissä kunnostautunutta nuorta sotilasta, alikersantti Tahvo Laitinen ja korpraali Samuli Pääkkönen.
Marsalkka ehti käydä majalla vasta syyskuussa 1942. Marsalkan seurueen lisäksi majalla oli myös kenraalimajuri Raappana. Majalla vietettiin kaksi päivää. Ohjelmaan sisältyi metsästys- ja kalastusretki. Marsalkka ihastui suuresti metsästysmajan rantasaunaan, joka sijaitsi hiekkapohjaisen lahden poukamassa. Sodasta huolimatta majan edustalla kuunneltiin syksyn kuulakasta hiljaisuutta. Marsalkka muisteli myöhemmin suurella lämmöllä metsästysmajalla viettämiään päiviä ja suunnitteli sinne uutta käyntiä. Tähän ei kuitenkaan tullut tilaisuutta
Jatkosodan loppuvaiheessa heinä-elokuun vaihteessa 1944 marsalkan metsästysmaja kalustoineen päätettiin siirtää Suomen puolelle. Rakennukset purettiin ja hirret numeroitiin huolellisesti. Kaikki materiaali kuljetettiin ja varastoitiin Pielisjärvelle.
Keväällä 1945 Mannerheim osti Lopelta Punelian järven rannalta maa-alueen metsästysmajan pystytystä varten. Alue kuului Leppäniemen kartanolle, jonka isäntäväki Saara ja Paavo Kassari suhtautui hyvin myönteisesti hankkeeseen. Kassarin suku on myöhemminkin ollut tukemassa Marskin Majan toimintaa ja kehittämistä. Alueen asemakaavan ja rakennusten sijoituksen suunnittelussa marsalkka sai avukseen metsästysmajan alkuperäisen suunnittelijan arkkitehti Eino Pitkäsen Kajaanista. Rakennusryhmäksi saatiin 20 miestä eri rajakomppanioista. He saivat lomaa yksiköistään ja marsalkka maksoi heille palkan. Rakennustyö Lopella alkoi toukokuussa 1945. Majan, saunan ja kalamajan pystytys kesti kuusi viikkoa. Marsalkka otti valmiit rakennukset vastaan 21.6.1945.
Majan valmistuttua Lopelle marsalkka kävi siellä useita kertoja. Viimeisen kerran Mannerheim oli majalla varhain keväällä 1948. Hän oli jo muutamaa kuukautta aikaisemmin lahjoittanut majan kalustoineen Suomen Yleiselle Metsästäjäliitolle. Liitto totesi muutamien vuosien kuluttua, ettei se pystynyt ylläpitämään majaa. Vuonna 1957 upseerijärjestöt päättivät yhdessä ottaa vastuun majasta. Jääkäriliitto, Kadettikunta, Reserviupseeriliitto ja Upseeriliitto perustivat Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja ry:n. Yhdistyksen hallituksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi yli neljä vuosikymmentä jalkaväenkenraali, Mannerheim-ristin ritari Adolf Ehrnrooth. Kaikki Marskin Majan rakennukset jouduttiin kunnostamaan. Vuonna1959 maja avattiin yleisölle. Myöhemmin rakennettiin yleisöä varten erillinen kahvilarakennus. Marskin Majan kokonaisuuteen kuuluu myös vuonna 1992 avattu kenttävartiomuseo.
Nykyisin Marskin Maja tarjoaa monipuolisia palveluita. Maja on auki yleisölle. Majalla järjestetään opastettuja museokierroksia. Kokoukset voidaan järjestää käyttäen nykyaikaista audiovisuaalista välineistöä. Ravintolapalvelut toimivat asiakkaiden toivomusten mukaisesti tarvittaessa Marskin noudattamien hienostuneiden ja sotien ajan yksinkertaisten tapojen mukaan. Kahvila on jatkuvasti vierailijoiden käytössä. Kenttävartiomuseo kertoo majan alkuperäisten rakentajien elinympäristöstä jatkosodan aikana. Majalla järjestetään myös monia erilaisia ohjelmapalveluja asiakkaiden toivomuksesta.
Mannerheim oli intohimoinen metsästäjä. Ehkä ratsastusta lukuun ottamatta mikään ei ollut hänelle niin mieluista kuin metsästys. Hän ryhtyi siihen kun pienikin mahdollisuus ilmaantui.
Metsästys oli keisarin ajan Venäjällä aristokraattien huvittelu- ja seurustelumuoto. Mannerheim oppi ylhäisön metsästystavoille Nikolain ratsuväkikoulussa ja chevalier-kaartissa. Metsästys ja sen järjestelyt kuuluivat kaartissa palvelusohjelmaan.
Aasian ratsastuksensa aikana Mannerheim kulki usein syrjässä karavaanistaan siltä varalta, että kohtaisi riistaa. Hän teki myös metsästysretkiä vuoristoon retkikunnan ollessa leiriytyneenä. Saaliina oli useimmiten alppikauriita tai villilampaita.
Siirryttyään Puolaan ulaanirykmentin komentajaksi Mannerheim tuli jäseneksi Varsovan metsästysklubiin, joka oli hienoimpien Lontoon, Pariisin ja Pietarin klubien tasoa. Puolassa Mannerheimin kaksi harrastusta yhtyivät silloin hyvin suositussa parforce-metsästyksessä eli uuvutusajossa. Siinä ajettiin riistaa takaa ratsain. Se kuului myös ratsuväen upseereiden koulutukseen.
Valtionhoitajakauden jälkeen Mannerheimilla oli 1920- ja 1930-luvuilla entistä enemmän aikaa omistautua metsästykselle. Hän varasi Itävallan Alpeilta muutamaksi viikoksi kerrallaan metsästysalueen majoineen. Riistana olivat vuoristossa gemssit ja saksanhirvet. Onnistuneen metsästyksen jälkeen vietettiin metsästysmajalla juhlava ilta. Mannerheim metsästi saksanhirviä myös Itä-Preussissa saksalaisten korkea-arvoisten metsästyksenharrastajien vieraana.
Mannerheim sai aikanaan mainetta tiikerinmetsästäjänä. Hän teki vuosina 1928 ja 1937 metsästysmatkan Intiaan. Ensimmäinen matka ei ollut onnekas, mutta jälkimmäiseltä oli saaliina neljä tiikeriä. Metsästys tapahtui norsun selästä ampumalla. Mannerheimin ampumien tiikereiden taljoista kaksi on Mannerheim-museossa.
Mannerheim harrasti metsästystä myös kotimaassa. Hirvi oli ainoata suurriistaa. Hirvikanta oli 1920-luvulla hyvin pieni salametsästyksen johdosta. Hirven rauhoitus päättyi vasta 1933, minkä jälkeen Mannerheim oli vakiovieras monissa hirvijahdeissa.
Mannerheim oli erinomainen kivääriampuja. Haulikko oli hänelle vieraampi. Lentoonammunnan Mannerheim hallitsi. Hänen aseensa olivat huippuluokan englantilaisia kivääreitä ja haulikoita.
Mannerheim oli lähinnä suurriistan metsästäjä. Hän ampui mieluimmin sellaista riistaa, jolla oli muistoarvoa. Metsästäjänäkin hän oli ennen kaikkea aristokraatti.