Venäjällä oli puhjennut vallankumous maaliskuussa 1917. Romaniassa armeijakunnan komentajana toimineella mutta loukkaantumisen johdosta sairaalahoidossa olleella Mannerheimilla kypsyi saman vuoden syksyllä ajatus, ettei hän voi palvella armeijassa, joka oli ajautumassa anarkiaan. Hän matkusti joulukuussa 1917 junalla Odessasta Pietarin kautta Suomeen. Matka halki sekasortoisen Venäjän oli hyvin vaarallinen.
Suomi oli julistautunut itsenäiseksi 6.12.1917. Olot olivat kuitenkin hyvin epävarmat, sillä maassa oli eri arvioiden mukaan 40 000-100 000 venäläistä sotilasta ja Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen perustettujen punakaartien ja suojeluskuntien välinen aseellinen yhteenotto näytti väistämättömältä. Järjestyksen saamiseksi maahan senaatti valtuutti 15.1.1918 kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheimin muodostamaan Pohjois-Suomeen hallituksen joukot ja toimimaan niiden päällikkönä. Hallituksen joukoiksi nimettiin suojeluskunnat.
Tukialueen muodostamiseksi suojeluskunnat riisuivat aseista yllättävällä iskulla Pohjanmaalla olleet venäläiset joukot. Suomen vapaussota oli alkanut. Punakaartit ottivat vallan Etelä-Suomessa. Aseelliset taistelut laillisen hallituksen joukkojen eli valkoisen armeijan ja punakaartien välillä alkoivat tammikuun lopulla. Vapaussota muuttui yhä enemmän myös kansalaissodaksi. Valkoisten ylipäällikkö Mannerheim johti aluksi sotatoimia Vaasassa olleesta päämajasta. Helmikuun alussa päämaja asettui junaan, joka sijoitettiin Seinäjoen ratapihalle. Sodan loppuvaiheessa päämaja sijoitettiin Mikkeliin. Hallituksen joukot muodostuivat suojeluskuntien lisäksi pääasiassa asevelvollisista joukoista. Päällystöä oli aluksi hyvin vähän, mutta tilanne parani helmikuun lopussa olennaisesti, kun Suomen itsenäisyystaistelua varten sotilaskoulutuksen Saksassa hankkineet yli 1200 jääkäriä palasivat Suomeen.
Maaliskuussa ratsuväenkenraaliksi ylennetty Mannerheim saavutti hallituksen joukoissa nopeasti ehdottoman arvovallan. Hänen tilanteenarvionsa olivat harkittuja ja hän toteutti sotatoimet päättäväisesti. Hän olisi halunnut vapauttaa Suomen pelkästään suomalaisin joukoin, mutta senaatti kutsui vapaussotaan myös saksalaisia joukkoja. Ne nopeuttivat sodan päättymistä, mutta eivät ratkaisseet sotaa. Viimeiset hallituksen joukoille voitolliset taistelut käytiin huhti-toukokuun vaihteessa 1918 Viipurissa ja Etelä-Hämeessä. Toukokuun 16. päivänä järjestettiin Helsingissä suuri voitonparaati. "Valkoinen kenraali" Mannerheim ratsasti joukkojensa kärjessä. Vapaussota oli päättynyt. Venäjän vallankumous ei levinnyt Suomeen ja Suomen itsenäisyys oli turvattu.
Valtionhoitaja
Vapaussodan jälkeen Mannerheim ehdotti vankileireillä olevien punaisten laajamittaista vapauttamista ja vankien muutenkin parempaa kohtelua. Hän joutui sodan päätyttyä erimielisyyksiin senaatin kanssa ulkopolitiikkaa ja armeijan tulevaa järjestelyä koskevissa kysymyksissä. Mannerheim luopui ylipäällikkyydestä ja lähti maasta toukokuun lopussa 1918 ensin Ruotsiin ja sitten Ranskaan ja Englantiin.
Suomen tulevasta hallitusmuodosta vallitsi suuria erimielisyyksiä. Tilanteen selkiytymistä odotellessa eduskunta kutsui Mannerheimin äänestyksen jälkeen joulukuussa 1918 Suomen valtionhoitajaksi. Tässä tehtävässä Mannerheim allekirjoitti 17.heinäkuuta 1919 Suomen tasavaltaisen hallitusmuodon. Eduskunnan toimeenpanemassa presidentinvaalissa Mannerheim hävisi korkeimman hallinto-oikeuden presidentille K.J.Ståhlbergille, mikä merkitsi hänen poistumistaan omasta tahdostaan kahdeksitoista vuodeksi Suomen valtiollisesta elämästä.
Mannerheimin asema muuttui ratkaisevasti vuonna 1931. Hänet nimitettiin silloin puolustusneuvoston puheenjohtajaksi. Puolustusneuvosto oli neuvottelukunta, jolla ei ollut itsenäistä toimeenpanovaltaa. Mannerheim kohosi henkilökohtaisen auktoriteettinsa ansioista kuitenkin hyvin merkittäväksi tekijäksi suomalaisessa politiikassa. Hän pyrki puolustusneuvoston puheenjohtajana erityisesti tehostamaan sotavarustuksen hankintoja. Tämä kävi vuosi vuodelta yhä tärkeämmäksi tilanteen kiristyessä Euroopassa. Eduskunta ei kuitenkaan myöntänyt ajoissa tarvittavia määrärahoja. Sotamarsalkaksi vuonna 1933 ylennetty Mannerheim teki myös tarkastusmatkoja kotimaassa ja kävi ulkomailla tutustumassa poliittiseen ja sotilaalliseen kehitykseen.
Toisen maailmansodan sytyttyä syyskuussa 1939 ja Neuvostoliiton esittäessä aluevaatimuksia Suomelle Mannerheim halusi tarkoin harkituin myönnytyksin välttää sotaa, jossa hän ei katsonut Suomella olevan menestymisen mahdollisuuksia. Hän tunsi hyvin puolustusvoimien tilan ja sen vakavat materiaaliset puutteet.
Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939. Suomen talvisota oli alkanut. Presidentti Kyösti Kallio luovutti ylipäällikkyyden sotamarsalkka Mannerheimille, joka oli sodan alkaessa jo 72-vuotias. Ylipäällikön päämaja toimi koko sodan ajan Mikkelissä. Sodan alusta lähtien Mannerheimin kaikissa kansalaispiireissä saavuttamalla arvovallalla oli hyvin suuri merkitys koko kansan puolustustahdon lujittumiseen. Vuoden 1918 tapahtumien seurauksena kahtia jakautunut kansa yhdistyi lopullisesti talvisodassa. Suomalaiset luottivat puoluekannasta riippumatta Mannerheimiin.
Puolustusneuvoston puheenjohtajana Mannerheim oli perehtynyt syvällisesti Suomen puolustussuunnitelmiin. Neuvostoliiton joukkojen määrä erityisesti Laatokan ja Jäämeren välillä yllätti kuitenkin suomalaiset. Ylipäällikkö joutui tekemään sodan kestäessä hyvin vaikeita ratkaisuja vähäisten suomalaisten joukkojen käytössä. Karjalan kannaksella ylivoimainen vihollinen pystyttiin torjumaan helmikuun 1940 puoleenväliin asti pääasemassa, jota ruvettiin kutsumaan Mannerheim-linjaksi. Se ei ollut yhtenäinen linnoitettu asema, vaan linja muodostui urhoollisesti puutteellisissa asemissa taistelleista sotilaista.
Talvisodan loppuvaiheessa vihollisen ylivoiman käytyä kestämättömäksi Mannerheim kannatti aselevon solmimista Neuvostoliiton kanssa. Talvisota päättyi 13.3.1940. Moskovan rauhanehdot olivat hyvin raskaat, mutta Suomen kannalta kunnialliset. Tämä oli suomalaisten sotilaiden peräänantamattoman taistelun ansiota. Heitä johti ylipäällikkönä sotamarsalkka Mannerheim. Neuvostoliitto ei pystynyt talvisodan 105 kunnian päivän aikana lyömään Suomen armeijaa. Oli tapahtunut ”talvisodan ihme”.
Saksan hyökättyä 22.6.1941 Neuvostoliittoon Suomi julistautui puolueettomaksi. Neuvostoliiton lentokoneet pommittivat kuitenkin suurin voimin Suomen alueella olleita kohteita, minkä jälkeen Suomi totesi kesäkuun 25. päivänä olevansa sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Jatkosota oli alkanut. Ylipäällikkönä oli jälleen sotamarsalkka Mannerheim. Suomen sodanpäämääräksi muodostui talvisodassa menetettyjen alueiden palauttaminen ja edullisesti puolustettavien järvikannasten valtaaminen. Talvisodan vääryys haluttiin korvata. Suomalaiset saavuttivat tavoitteensa joulukuun alussa 1941, jolloin hyökkäyssotatoimet lopetettiin ja alkoi asemasota.
Suomalaiset eivät hyökänneet Leningradia vastaan eivätkä Muurmannin radalle. Tämä oli nimenomaan ylipäällikkö Mannerheimin hyvin viisas päätös. Mannerheimin asema oli sotatoimien johtamisen lisäksi myös ulkopoliittisia ratkaisuja tehtäessä hyvin keskeinen. Hän kuului siihen neljän tai viiden hengen piiriin, joka johti Suomea koko sodan ajan.
Kesäkuun 4. päivänä 1942 Mannerheim täytti 75 vuotta. Syntymäpäivänään hän sai valtioneuvoston lahjana Suomen marsalkan arvonimen. Toinen kunnianosoitus oli se, että Mannerheimin syntymäpäivää on vuodesta 1943 lähtien vietetty puolustusvoimien lippujuhlapäivänä. Ylipäällikkö sai runsaasti lahjoja myös sotilailtaan. Tunnetuin lahja on Rukajärven suunnalla taistelleen 14.Divisioonan aseveljien lahjoittama metsästysmaja. Todellinen yllätys koettiin, kun itse valtakunnankansleri Adolf Hitler kävi onnittelemassa marsalkkaa Immolassa Imatran lähellä. Ylipäällikön suhtautuminen vieraaseen oli viileän kohteliasta.
Kesäkuussa 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. Hyökkäys johti läpimurtoon. Kymmenen vuorokautta kestäneiden viivytystaisteluiden ja vetäytymisen jälkeen ylipäällikkö Mannerheim lähetti joukoille vetoomuksen panna sulku vihollisen maahantunkeutumiselle ja ryhtyä jäykkään torjuntataisteluun. Tämä painava vetoomus ja joukkojen siirtäminen Itä-Karjalasta Karjalan kannakselle tehosivat. Hyvin raskaiden taisteluiden jälkeen Neuvostoliiton suurhyökkäys päättyi suomalaisten torjuntavoittoon heinäkuun puoliväliin mennessä.
Aselevon ennakkoehtojen mukaisesti Suomi joutui kääntämään aseensa entistä aseveljeä Saksaa vastaan. Saksalaiset olivat vastanneet Pohjois-Suomen puolustamisesta jatkosodan aikana, eivätkä he poistuneet Suomesta vaaditun määräajan kuluessa ilman taistelua. Mannerheimin ehdoton arvovalta mahdollisti muuttuneessa tilanteessa aselepoehtojen edellyttämät epäkiitolliset mutta välttämättömät sotatoimet saksalaisia vastaan. Hyvin pientä Luoteis-Lapin aluetta lukuun ottamatta saksalaiset poistuivat Suomesta joulukuun 1944 alkuun mennessä ja lopullisesti 27.4.1945. Sota oli päättynyt.
Torjuttuaan Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kesällä 1944 Suomen mahdollisuudet aselepoon Neuvostoliiton kanssa siedettävin ehdoin paranivat ratkaisevasti. Nyt tarvittiin henkilö, joka voisi toteuttaa sodasta irtautumisen. Presidentti Risto Ryti erosi ja eduskunta valitsi poikkeuslailla Mannerheimin presidentiksi. Hän astui virkaan 4.8.1944. Mannerheimin arvovalta ja harkintakyky vaikuttivat merkittävästi siihen, että neuvottelujen jälkeen aselepo astui voimaan 4.9.1944. Suomi säilytti itsenäisyytensä eikä maata miehitetty. Kesän 1944 torjuntavoitto ratkaisi Suomen kohtalon.
Lapin sota
Aselevon ennakkoehtojen mukaisesti Suomi joutui kääntämään aseensa entistä aseveljeä Saksaa vastaan. Saksalaiset olivat vastanneet Pohjois-Suomen puolustamisesta jatkosodan aikana, eivätkä he poistuneet Suomesta vaaditun määräajan kuluessa ilman taistelua. Mannerheimin ehdoton arvovalta mahdollisti muuttuneessa tilanteessa aselepoehtojen edellyttämät epäkiitolliset mutta välttämättömät sotatoimet saksalaisia vastaan. Hyvin pientä Luoteis-Lapin aluetta lukuun ottamatta saksalaiset poistuivat Suomesta joulukuun 1944 alkuun mennessä ja lopullisesti 27.4.1945. Sota oli päättynyt.
Välirauhan aikana vuonna 1940 perustettiin uusi hyvin korkealle arvostettu kunniamerkki, Vapaudenristin Mannerheim-risti. Se voitiin myöntää erityisen urhoolliselle tai ansioituneelle sotilaalle sotilasarvosta riippumatta. Tässä suhteessa se poikkesi muista kunniamerkeistä. Mannerheim-ristin ritariksi nimitettiin vain 191 sotilasta, joiden sotilasarvot vaihtelivat sotamiehestä sotamarsalkkaan. Neljälle sotilaalle myönnettiin Mannerheim-risti kahdesti.